Historia

1999

Jani Niemeläinen perusti tmi Karelian Nikkarituote Pyhäselän Hammaslahdessa. Aluksi toiminta oli sivutoimista, Jani valmisti iltaisin vanerisia puunkantotelineitä liikelahjoiksi paikallisille yrityksille.

2003-2004

Rakentaessaan omakotitaloaan Jani huomasi, että markkinoilta puuttuu palvelu LVI-tarvikkeiden toimituksista suoraan asiakkaan työmaalle. Toimintaa aloiteltiin ensin sivutoimisena talonrakennuksen yhteydessä. Nopeasti kävi selväksi, että muuta ei ehdi enää tekemäänkään kuin toimittamaan tarvikkeita työmaille. Janin kehittämä konsepti oli hyvä ja toimiva, aikakin oli ” mystisen Transit miehen” puolella, koska 2000-luvun alku oli kiivaan rakentamisen aikaa lamavuosien jälkeen.

Oli siinä LVI-alan kivijalkamyymälöillä ihmettelemistä, kun Jani kiisi Transitilla pitkin Pohjois-Karjalaa LVI-putket kyydissään suoraan asiakkaan tontille. Ei tarvinnut asiakkaan poistua työmaalta, kun Jani hoiti asiakkaan LVI-tarviketilauksen alusta loppuun.

Jani laski LVI-tarvikkeiden määrät LVI-suunnitelmista ja hoiti tavarat pihaan. Ja hyvittipä vielä palautetut LVI-tarvikkeet täydellä hinnalla. Se oli ennen kuulumatonta siihen aikaan.

2005

Kun oma piha alkoi olla LVI-tarviketta pullollaan, Jani päätti ottaa askeleen eteenpäin ja vuokrasi pienet toimitilat Joensuusta Rahtikadulta.

2006

Vuosi 2006 oli kasvun aikaa. LVI-tarvikkeita sai ajaa rakentajille aamusta iltaan.

2007

Yritystoiminnan laajentuessa perustettiin Joen Nikkarituote Oy, johon Janne Nygren lähti osakkaaksi, pääasiassa sähkö ja AKT laite myyntiin. Samalla yritys muutti suurempiin tiloihin Käenkoskentielle. Samalla Antto Mustonen aloittaa varasto ja kuljetus tehtävissä Janin keskittyessä myyntiin ja myymälän hoitoon.

2009

Toiminta laajentui edelleen ja tytäryhtiö Jotset Oy aloitti toimintansa LVI ja sähkösuunnittelulla. Samalla käynnistettiin myös molempien alojen urakointi. LVI teknikko Juha Silvennoinen aloittaa osakkaana molemmissa yrityksissä ja toimii Jotsetissa LVI-puolen vetäjänä. Janne taas sähköpuolen sähkötyönjohtajana, ja Jotset Oy:n toimitusjohtajana.

2010-2014

Joen Nikkarituote Oy ja Jotset Oy työllistivät yhteensä noin 10 henkilöä, josta puolet oli Jotsetin LVI ja sähköasentajia.

2014-2015

Toimitilat käyvät jälleen ahtaaksi, ja yritys rakentaa uudet tilat Joensuun Raatekankaalle, Alasintie 2: teen. Rekisteröidään aputoiminimi Mavers ja aloitetaan puukuituisten CEWOOD akustiikkalevyjen maahantuonti Baltiasta, Marko Räsäsen vetovastuulla.

Sami Turunen aloittaa Nikkarituotteen myymälässä tarvikemyynnin parissa, Janin töiden painopisteen siirtyessä vaneri tuotevalmistuksen puolelle.

2016

Keväällä uuden myymälän avajaisissa kävi 500 vierailijaa.

Samalla kuitenkin havaitaan muutoksen tuulia LVI-tarvikemyynnin saralla, tarvikkeita myydään enemmissä määrin asennettuna. Joen Nikkarituote Oy aloittaa LVI-pienurakoinnin yhden oman asentajan voimin, tavoitteenaan palvella tehokkaammin nykyisten ja uusien asiakkaiden tarpeita.

2017

Palkataan uutta työvoimaa kasvaneeseen kysyntään. IV alan konkari Ari Kuokkanen ja LVI-työteknikko Olli Matikainen aloittavat työnjohdossa. Työtarjonta laajenee ja urakointi isompiin kohteisiin alkaa. Asentajia palkataan muutamia lisää heti samana kesänä.

2018

Janne Nygren lähtee kohti uusia haasteita, Sami Turunen siirtyi työntekijästä osakkaaksi Jannen paikalle.

Samassa yhteydessä Min Service Oy:stä tulee Joen Nikkarituote Oy:n tytäryhtiö, Mika Niemeläisen ja Jannen Nygrenin luopuessa omistuksistaan. Min Service Oy:n uutena toimitusjohtajana aloittaa Sami Turunen.

2019

Joen Nikkarituote Oy jakautui kahdeksi yhtiöksi, Joen Nikkarituote Oy:ksi ja Joensuun Tehoneliöt Oy:ksi, omistuspohjan säilyessä ennallaan. LVI-urakointi ja toimitilojen vuokraus jatkavat omina liiketoimintoinaan. Tavoitteena kehittää molempia edelleen vastaamaan asiakkaiden tarpeita.

2020

Vuoden lopulla koko yritysryppään henkilömäärä ylitti 40 henkilöä ja liikevaihto 6M€

2021

Min Service Oy liittyi harrasteosa ketjun pienkonekorjaamoksi.

Sami Turunen siirtyy Joen Nikkarituote Oy:n toimitusjohtajaksi Jani Niemeläisen jatkaessa hallituksen puheenjohtajana.

Jani Niemeläinen toimii edelleen kaikissa yhtiössä pääomistajan ja hallituksen puheenjohtajan roolissa, vaikkakin nykyisellään työskentelee myyntijohtajana omistamassaan yrityksessä Kolo Design Oy:ssä.

Sama konsepti toimii yhä kuin liki 20 vuotta sitten. Pakettiautomme kiitävät edelleen ympäri Pohjois-Karjalaa kuljettaen tavaraa suoraan työmaalle, säästäen asiakkaan aikaa ja rahaa.
Maailmassa leviävästä Korona virus pandemiasta huolimatta näkymät tulevaisuuteen ovat positiiviset. Kuluvanakin vuonna Pohjois-Karjalassa rakennetaan edelleen, joskin painopisteen siirtymistä korjausrakentamisen puolelle on jo havaittavissa. Tulevaisuudessa panostamme lisää laitehuoltoihin ja korjauksiin. Onhan ne huollettava, kun on tullut myytyäkin. Hoidetaan alusta loppuun saakka, kun kerran on aloitettu.